Etusivu / Tietoa meistä

Tietoa meistä

Suomalaisten kotien kalustaja yli 50 vuotta

Kallen Kalusteen toiminnan kivijalka on tukevasti Pohjois-Suomessa, Oulussa, jossa sijaitsevat sekä noin 2300 m² huonekalumyymälämme, että suuri oma noutovarastomme. Täältä käsin olemme palvelleet asiakkaitamme jo aina vuodesta 1971 lähtien, eli yli puolivuosisataa. Tänä päivänä olemme edelleen saman perustajaperheen omistuksessa oleva, erittäin vakavarainen ja - se palveleva - kotimainen kalustetalo.

Kalusteverkkokaupan edelläkävijä

Vaikka paikallinen historiamme on pitkä, on meillä myös pitkä kokemus kalusteiden ja sisustustuotteiden myymisestä verkossa. Avasimme ensimmäinen verkkokauppamme jo vuonna 2016, jolloin kotimaista kilpailua ei juurikaan vielä ollut. Toimintamme on kasvanut tarkoituksella vakaasti ja hallitusti myös verkossa, tänä päivänä lähetämme kalusteita joka päivä jokaiseen ilman suuntaan manner-Suomessa. Vahvuuksinamme ovat alusta saakka olleet tuotteiden nopea saatavuus omasta varastosta ja sitä kautta asiakasta miellyttävä toimitusnopeus. Saamme näistä yhä edelleen päivittäin positiivista palautetta, kiitos siitä!

Olet meille tärkeä

Huonekalualan kiivaan ja monesti negatiivisia piirteitä saavan kilpailun keskellä, me Kallen Kalusteessa haluamme olla se toimija, jolle olet oikeasti tärkeä. Olemme jokaisessa elämänvaiheessa apunasi, jotta voit toteuttaa kotona sisustusunelmiasi. Valikoimamme koostuu huonekaluista ja tuotteista, jotka kestävät aikaa ja elämää, mutta järkihintaisina sopivat myös kukkarolle. Laajasta tuhansien tuotteiden valikoimasta löydät niin kotimaiset kuin kansanväliset sisustuksen suosikkibrändit. Lisäksi oma KALLEDesign -valikoimamme edustaa ajatonta, laadukasta ja kohtuuhintaista tyyliä, jota et löydä muualta kuin meiltä.

 Vakavarainen kotimainen perheyritys
Todella nopeat toimitukset
 Turvalliset maksutavat
Asiakaspalvelu, jonka tavoittaa

Tilaa uutiskirjeemme
Tilaa nyt Kallen Kalusteen ilmainen uutiskirje, niin saat ensimmäisenä tiedon uusista tuotteista, tarjouksista sekä tapahtumista!
Emme spämmää, saat uutiskirjeen keskimäärin 2 krt/vko ja voit koska tahansa peruuttaa tilauksesi.
Seuraa meitä somessa
Hae inspiraatiota sisustukseen, löydä sopivia väriyhdistelmiä, osallistu jännittäviin arvontoihin tai tirkistele muuten vain.
Parolan® rottinkikalusteiden korjauspäivä lauantaina 23.5. klo 10–16 Kallen Kalusteessa

Onko rakas rottinkikalusteesi vaurioitunut, punos tai pinna katkennut? Vai kaipaisiko vintage-löytösi ammattitaitoista kunnostusta?
Walk-in korjauspalvelupäivänä voit tulla asiakkaaksi ilman ajanvarausta.

Tarkistamme kalusteesi ja mikäli kyse on pienestä haaverista, hoidamme sen paikan päällä jonotusjärjestyksessä tarjoushinnoin:

Sidosnauhan korjaus 10€/kpl

Pinnan vaihto 40€ (norm. 77€)

Suuremmista korjaustöistä annamme korjausarvion.
Korjauspalvelun normaalihinta on 77 € / tunti, sis. alv 25,5%
Asiakkaat ovat myös tervetulleita vain katsomaan korjaustyöskentelyä ja juttelemaan aiheesta.

" Rottinkikalusteiden korjaaminen on ollut Parolan Rottingin ydinosaamista yrityksen perustamisesta saakka. Horjumaton usko tähän persoonalliseen materiaaliin, tahto toimia ekologisen kalustamisen ja lempeän sisustamisen puolesta ovat Parolan ydinarvoja. Meillä on liki 60 vuoden ymmärrys ja osaaminen rottingista materiaalina. Hallussamme on taito tehdä rottinkikalusteista kestäviä – ja hoitaa myös mahdolliset korjaustarpeet pitkäikäisyyttä ja kiertotaloutta vahvistaen.

Tätä arvokasta perinnetaitoa jatkaa nyt 2020-luvulla tuore osakkaamme Jyri Naskali, joka on saanut oppinsa itseltään Parolan Rottingin "Grand Old Ladylta", Toini Herraselta. Kisälliopissa tämä katoava kädentaito siirtyi mestarilta seuraavalle. Ammattitaitoinen rottinginkorjaus pidentää kalusteen käyttöikää jopa vuosikymmenillä ja on todellinen ekoteko. "

#kallenkaluste #parola #oulu #rottinki
Flockler

Loading...